HENKILÖT VALTIN TAKANA

2

valttigangi.png

Aina on hyvä päivä kyykätä!

Alla esittely Valtin valmentajatiimistä.

 

 

TUUKKA

Koulutukseltani olen liikunnanohjaaja (amk) ja työskentelen liikunta-alalla yrittäjänä. Valmennan pääosin tavoitteellisten kuntoilijoiden fysiikkavalmennusta. Vastaan myös Valtti trainingin käytännön asioista ja niiden aikatauluttamisesta. Pohjimmiltani olen suuri nörtti. Vapaa-ajalla harrastan tietokoneella pelaamista, animen katsomista ja erilaisten liikunta-alan podcastien kuuntelua sekä mielenkiintoisten tutkimusten lukemista.

 

Koen tavoitteellisen harjoittelun olevan puoliksi tiedetä ja puoliksi taidetta. Tietäällä tarkoitan perusperiaatteita, joiden varaan rakennan urheilulliselle elämäntavalle vankan perustan. Taidetta on kun etsitään jokaiselle perusteiden päälle sopivat, omat käytännön toteutustavat. Ihailen suuresti Juha Hulmin ja Pauli Ohukaisen kaltaisia tieteen popularisoijia. Valmennuspuolelta voisin mainita esikuvikseni 3DMJ, Renaissance Periodization ja Juggernaut Training Systemsin organisaatiot. Enemmän henkilötasolla olen ottanut paljon vaikutteita Greg Nuckolsilta, Eric Helmsiltä ja Mike Israetelilta. Edellämainittuihin herroihin tutustuneet löytänevätkin kirjoituksistani varmasti paljon yhteneväisyyksiä esikuviini.

 

Vaikka seuraan paljon viimeisintä tieteellistä kehitystä, koen olevani parhaimmillani kun etsin tutkimuksista ne asiat jotka vievät harjoittelijaa isossa mittakaavassa eteenpäin. Liiallinen keskittyminen yksityiskohtiin monesti vain jarruttaa perusteisiin paneutumista.

PEKKO

Olen yrittäjä ja liikunnanohjaaja (amk), jonka lisäksi suoritan parhaillaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa kunto- ja terveysliikunnan koulutusohjelmassa Haaga-Heliassa. Päivätyönäni olen liikuntakoordinaattorina LUT-yliopistolla ja sen lisäksi valmennan yksilöasiakkaita, ryhmiä ja joukkuelajiryhmiä.

 

Aiemmin valmensin pääasiassa urheilijoita ja sen jälkeen hetken kuntoilijoita, mutta nyt valmennan sekä että. Päivätyön vastapainoksi pidän monipuolisesta valmennuksesta, jossa pääsen myös haastamaan itseäni ja käyttämään osaamistani mahdollisimman laajasti. Valmennuksessa arvostan suoraa kommunikointia ja selkeää tavoitteen asettelua. Kehityksen seuraaminen, mittaaminen ja analysointi ovat mieluisimpia osia valmennettavan kanssa työskentelyä, sillä tuloksista tulee molemmille osapuolille yleensä todella hyvä fiilis.

 

Vapaa-ajalla viihdyn liikunnan osalta salitreenin sekä pyöräilyn ja lumilautailun parissa. Lisäksi olen suuri leffojen ja sarjojen kuluttaja sekä pitkän linjan videopelien ystävä. Unelmana on koti jossa on kotisali sekä verstas puu- ja metallitöille.

 

Minua on kuvailtu ihmisenä analyyttiseksi ja haluankin perustaa valintani parhaaseen käytössä olevaan tietoon. En pidä ihmisten huijaamisesta huuhaalla rahallisen hyödyn toivossa ja pyydän usein perusteluita asioille. Luen töiden ja opintojen parissa paljon tutkimuksia ja ammattijulkaisuja, joten vapaa-ajalla keskityn pääasiassa muihin asioihin. Myönnän toki, että joskus löydän itseni tekemästä viikonloppuisin ja lomalla joitain mielenkiintoisia tai ajankohtaisia asioita tekstien parissa.

 

Seuraan paljon Mike Israetelin ja Reneissance Periodizationin sisältöä sekä Eric Helmsiä. Muitakin toki on, mutta he ovat mielestäni viihdyttävimmät asiasisällön luojia. Kotimaisista asiantuntijoista pidän Juha Hulmin ja Aapo Räntilän meiningistä.

 

Mielestäni liikunta tarjoaa hyvää sisältöä elämään ja mahdollistaa paljon muita aktiviteetteja, hyvinvoinnista puhumattakaan. Oli kyse sitten elämäntapaliikkujasta tai tavoitteellisesta kilpailijasta, kannustan aina ja autan tarvittaessa. Muistutan kuitenkin aina että liikunnasta häviää iso osa merkityksestä jos siitä ei nauti, joten muistetaan pitää hauskaa liikunnan parissa.

Hauska liike on kestävää.

HEIDI

Olen ravitsemustieteilijä (viittä vaille TtM), tohtorikoulutettava ja yrittäjä. Teen tällä hetkellä työkseni tieteelliseen tietoon pohjaavaa sisällöntuotantoa sekä etävalmennusta pääasiassa ravitsemuksen pulmien parissa - Väikkärin lisäksi tietty. Erityisosaamistani ovat ruokasuhde sekä terveyttä edistävä joustava syöminen. Multa ei taatusti saa mitään jäykkiä ruokavaliolappusia…

 

Tutkimuksia luen töiden ja opiskelun puitteissa niin paljon, että vapaa-ajalla haluan tehdä jotain ihan muuta: Vietän aikaa pienen perheeni kanssa, liikun ulkona, kyykkään, temppuilen, neulon, maalaan ja haaveilen. Olen tosi luova persoona ja kaipaan itseni toteuttamista jokaiseen päivään. Ehkä siksi sisällön tuottaminen tekstin, videon ja kuvien muodossa on niin mun juttu! 

 

Tutkittuun tietoon pohjautuva ravintovalmennus merkitsee mulle ensisijaisesti sitä, että se on toimivaa ja turvallista. Tästä voidaan sitten lähteä soveltamaan yksilön tilanteeseen sopivalla tavalla, mutta tutkittu tieto on aina siellä pohjalla. 

 

Ihailen suuresti esimerkiksi Patrik Borgin suhtautumista ravitsemusohjaukseen ja syömisen joustavuuteen. Arvostan myös Reijo Laatikaisen työtä tutkitun ravitsemustiedon jäsentelyssä selkeiksi kokonaisuuksiksi sekä Leena Putkosen kehomyönteistä lähestymistapaa ravitsemukseen.

 

Mun ravitsemusfilosofian ytimessä on luottamus kehoon ja siihen, että se tietää mitä tarvitsee. Koen myös tärkeäksi näkökulmaksi, että ruoka on vain ruokaa. Sen ei kuulu olla elämän keskipiste.

2